Tänään vietettiin ÄLÄ laihduta päivää. No minähän olin heti aamusta innoissani, että saako oikee luvan kanssa vetää mättöä.
Mitä tarkoitetaan ÄLÄ laihduta päivällä? Tuskin sitä, että saa luvalla vetää kaikkea mitä mieli tekee. Ei sentään kannusteta epäterveelliseen elämäntapaan?
Joutusin sitten nielemään ajatukseni mäkistä ja sipsistä, mitä olen muuten nyt himoinnut 2pv älyttömästi.
Tyydyin siis kiltisti aamupuuroni ja noudattamaan ruokavaliota, 3vk vasta tätä kunnon dieettiä menossa ja heti ollaan haaveilemassa herkuista hyihyi.
Muistan myös kuinka huonossa kunnossa ihoni oli, kun ei kroppa saanut tarpeeksi vitamiineja. Jos vartalo ei voi hyvin, ei voi itsekkään.
Ei saa näännyttää itseään, mutta ei myöskään syödä itseään hengiltä. Onneksi nykypäivänä sporttisuus ja terveellinen elämä on HYVINKIN pinnalla kaikkialla.
Laihduttaminen ei ole koskaan helppoa, oli sitten -50kg tai -10kg toisella se kestää vaan vähän kauemmin kuin toisella, mutta kenellekkään se ei käy sormia napsauttamalla.
Tutut sanalauseet on kyllä kuultu monelta "sulle se on helpompaa, kun muutenkin urheilet ja ei ole ylipainoa", mutta minäkin olen joskus aloittanut jostain. Rasva ei todellaakaan pala hetkessä ja kunnon tuloksilla kestää aikansa. Pääkopan kanssa saa taistella joka ikinen päivä, ettei sorru mihinkään mitä ei saisi syödä ja vartalon kanssa saa tapella että jaksaa aamuisin nousta aerobiselle ja että jaksaa raahautua salille vaikka tekisi mieli jäädä kotiin nukkumaan.
Kaikki on vaan omista päätöksistään kiinni ja kuinka vahvasti sitä haluaa. Mä olen päättänyt saada itseni rantakuntoon ja sen toivottavasti myös saan. Jos ei onnistu, niin ei voi kun katsoa peiliin ja miettiä mikä meni mönkään.
On ne lihakset vaan HOTHOTHOT! ;)
Be Strong!
Be Strong!